Yhdessä yritysten puolesta
30.10.2019 10:00

Maailmantalouden epävarmuus heikentää suhdanneodotuksia

800x300

Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannearviot olivat lokakuussa lievästi miinuksella, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Hämeessä yritysten suhdanteet ovat pysyneet vakaina ja työvoiman määrä on ollut jopa hieman kasvussa. Suhdannearviot eivät yllättäneet vaan maailmantalouden epävarmuus näkyy yritysten odotuksissa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. 

Lokakuussa Hämeessä vastanneista yrityksistä 52 prosenttia arvioi suhdanteiden pysyvän ennallaan ja 13 prosenttia ennakoi kohentumista lähitulevaisuudessa. Hämeessä toimivien yritysten suhdanneodotukset ovat lähellä koko maan keskiarvoa.  

Tuotanto- ja myyntimäärät pysyivät heinä-syyskuussa kausivaihtelu huomioon ottaen likimain ennallaan ja tuotannon ennakoidaan säilyvän keskimäärin ennallaan loppuvuoden aikana. ”Vastanneista 74 prosenttia arvioi tuotannon määrän olevan seuraavan kolmen kuukauden aikana yhtä suuri tai suurempi kuin lokakuussa”, Eerikäinen kertoo. 

Henkilökunnan määrä pysynee ennallaan 

Hämeessä yritysten henkilökunnan määrä kasvoi hieman kolmannella neljänneksellä ja kausivaihtelu huomioon ottaen työvoima pysynee muuttumattomana loppuvuoden aikana. 

”Positiivista on, että henkilökunnan määrä on ollut edelleen lievässä kasvussa syksyn aikana ja pysynee muuttumattomana myös loppuvuonna. Vastanneista 81 prosenttia arvioi henkilökunnan määrän olevan seuraavan kolmen kuukauden aikana yhtä suuri tai suurempi kuin lokakuussa”, Eerikäinen sanoo. 

Lokakuussa yritysten tuotannon kasvun suurimmaksi esteeksi nousi edelleen riittämätön kysyntä ja ammattitaitoisen työvoiman puute. ”Vastanneista yrityksistä 26 prosenttia kertoo tuotannon kasvun esteeksi ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden. Se on seitsemän prosenttia vähemmän kuin heinäkuussa”, kertoo Eerikäinen.
 

Lisätietoja: Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303 
 

EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Se on osa EU:n harmonisoitua suhdannekyselyjärjestelmää. Tuloksissa on laskettu yhteen teollisuus, rakentaminen ja palvelut. Aluekatsauksen tuloksia ei ole koko maan Suhdannebarometrituloksista poiketen painotettu, eli kaikki yritykset saavat yhtä suuren painoarvon. Kysely tehtiin lokakuussa Hämeen kauppakamarin ja EK:n jäsenyrityksille. Vastaajayrityksiä oli 116, jotka työllistävät lähes 15 000 henkilöä.
 

EK:n Suhdannebarometriaineisto lokakuu 2019
 

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

(Kuva Gerd Altmann/Pixabay)

Luonut: Paivi Pulkki | Viimeksi muokattu: 31.10.2019 10:47