Koronavirus ja kansainvälinen kauppa

Koronavirus on nyt muuttanut radikaalisti arkeamme. Se vaikuttaa vielä pitkään itse kuhunkin, Suomen talouteen ja erityisesti kansainväliseen kauppaan. Poikkeuksellisessa oloissa itse kunkin täytyy yrittää hyödyntää ja tarjota osaamistaan yhteiseksi hyväksi ja päälle kaatuvien haasteiden hoitamiseen. Tässä lyhyt päivitys, miten Kansainvälinen kauppakamari ICC, kahdenväliset kauppamarit ml Finncham, Keskuskauppakamari ja kauppakamarit eri tavoin tällä hetkellä voivat olla avuksi.

KORONAVIRUS, KAUPPAKAMARI JA SUOMEN HALLITUS: Keskuskauppakamari ja kauppakamarit ovat muiden elinkeinoelämän järjestöjen tavoin tiiviissä yhteydessä hallituksen ja viranomaisten kanssa niistä toimista, mitä nyt tarvitaan talouden toimivuuden turvaamiseksi poikkeusoloissa ja sen jälkeenkin. Kauppakamarit tekivät alkuviikosta yrityskyselyn, johon tuli yli 3800 vastausta ja 2000 ehdotusta yritysten arjen helpottamiseksi. Kokoamme keskeiset toimenpide-ehdotukset maan hallitukselle. Saamme myös palautetta suoraan yrityksiltä puhelimitse ja sähköpostitse. Jos voimme jotenkin auttaa itse tai esittää vaatimuksia maan hallituksella tai viranomaisille, niin otamme aina vastaan näkemyksiä: jussi.eerikainen(at)hamechamber.fi tai timo.vuori(at)icc.fi. Lisätiedot: https://kauppakamari.fi/lisatietoa_koronaviruksesta/

KORONAVIRUS, FINNCHAM JA VIENTIMARKKINAT: Maailmanlaajuisesti viranomaiset ovat ryhtyneet tiukkoihin toimiin koronavirusta vastaan rajoittamalla erityisesti ihmisten liikkumista. Tällä on väistämättömiä vaikutuksia myös talouteen ja kansainväliseen kauppaan. Tavaroiden liikkuvuus on toistaiseksi pystytty turvaamaan poikkeusoloissakin, mutta tuotannon ja jakelun järjestämisessä on ollut haasteita. Jokaisessa maassa paikalliset viranomaiset päättävät ja linjaavat asioita sekä asettavat erilaisia rajoituksia. Paras tieto kunkin maan tilanteesta löytyy kohdemaasta. Suomalaisilla yrityksillä on mahdollisuus hyödyntää kohdemaissa toimivia Team Finland -toimijoita (www.team-finland.fi) kuten suurlähetystöä, kunniakonsuleita ja Business Finland-edustajia tilannekuvan saamiseksi. Myös Kauppakamareiden Finncham-verkostosta (www.finncham.fi) löytyy kohdemaassa tietoa ja asiantuntijoita, joiden apua voi tarvittaessa kysyä. Olemme jo tehneet heille kyselyitä ja saaneet hyödyllistä markkinatietoa. Myös yli 90 maassa toimivaa ICC-verkostoa (https://iccwbo.org/about-us/global-network/regional-offices/) voimme hyödyntää. Lisätiedot: Jenni Isola, Anne Hatanpää, Timo Vuori/Keskuskauppakamari.

KORONAVIRUS JA YLIVOIMAINEN ESTE: Koronavirus aiheuttaa erilaisia rajoituksia kansainväliselle kaupalle. Jossain tapauksissa voidaan harkita, onko kyseessä ylivoimainen este, jonka johdosta kauppakumppanit eivät pysty täyttämään puolin tai toisin sopimusvelvoitteita. Kauppakamarilta voidaan pyytää erityistodistuksia esimerkiksi ylivoimaisesta esteestä. Kauppakamari toteaa tällöin yrityksen pyynnöstä ainoastaan vallitsevan asioiden tilan eikä lähde ottamaan mitenkään kantaa kauppasopimusvelvoitteisiin ja niiden täyttämiseen. Lisätiedot: Kauppakamareiden asiakirjavastaavat ja Hannele Visuri/Keskuskauppakamari. https://kauppakamari.fi/kansainvaliset-asiat/asiakirjat/

KORONAVIRUS - KANSAINVÄLINEN KAUPPA JA TOIMITUKSET: Eri maiden viranomaiset ovat nyt sulkeneet rajojaan henkilöliikenteeltä, mutta toistaiseksi kansainväliset tavaratoimitukset on päästetty maasta toiseen. EU:n komissio on kehottanut EU-maita turvaamaan tavaraliikenteen kaikissa olosuhteissa talouden toimivuuden ja huoltovarmuuden kannalta. Kolmansien maiden eli EU:n ulkopuolisten maiden osalta rajaliikenne ratkeaa tapauskohtaisesti. Suomen kannalta on tärkeätä seurata, miten itäraja toimii Venäjän sulkiessa henkilöliikennettä sekä mitä Pohjoismaiden ja Baltian rajoilla tapahtuu. Rajojen toimivuuden ohella keskeinen kysymys on myös rahtikapasiteetin riittävyys, kun lento- ja laivavuoroja perutaan. Huolintaliikkeet tiedottavat muutoksista jatkuvasti asiakkaille. Myös kauppakamarissa seurataan tilannetta. Tavaratoimitusten viivästymiset voivat myös aiheuttaa keskustelua myyjän ja ostajan vastuista. Tällöin auttaa, jos kauppasopimuksessa on viitattu ICC:n Incoterms 2010 tai 2020 -ehtoihin, jotka määrittelevät kaupan osapuolten vastuut toimitusketjuissa. Lisätiedot: Päivi Wood ja Timo Vuori/Keskuskauppakamari. https://www.icc.fi/toimitusten-hallinta-icc-incoterms-2010/

KORONAVIRUS JA RAHOITUS: Yritykset kohtaavat tällä hetkellä kahdenlaisia rahoitusongelmia. Ensinnäkin talouden ja kulutuksen hyytymisestä johtuen yritysten kassavirta on tyrehtymässä. Tähän liittyen yrityksiä kehotetaan ottamaan yhteyttä omaan pankkiinsa. Toinen haaste liittyy vienti- ja tuontikaupan toimivuuteen toimitusten viivästyessä ja maksujärjestelyiden ollessa koetuksella. Tässäkin tapauksessa yrityksiä kehotetaan keskustelemaan oman pankkinsa kanssa. Jokaisessa pankissa on kansainvälisen kaupan rahoitusosaamista, jonka avulla mahdollisia haasteita voi yrittää voittaa. Finnvera on molemmissa tapauksissa myös keskeinen kumppani.
(https://www.finnvera.fi/kasvu/ajankohtaista-yrityksille/ajankohtaista-yrityksille). Hallituksen erityistoimien johdosta myös Business Finland ja ELY-keskukset voivat auttaa tietyissä rahoitushaasteissa. Lisätiedot: Timo Vuori/Keskuskauppakamari.

KORONAVIRUS JA KANSAINVÄLISET YRITYSKÄYTÄNNÖT: Kansainvälinen kauppakamari ICC on vedonnut G20-maita tiivistämään yhteistyötä koronaviruksen torjumisessa, rokotteen keksimisessä ja talousvaikutusten koordinoinnissa. Lisäksi ICC on julkaissut kansainvälisen suosituksen hyvistä yrityskäytännöistä koronaviruksen osalta. Tiedot löytyvät tästä linkistä: https://iccwbo.org/media-wall/news-speeches/icc-who-covid19