Korona vauhditti Turengin Kuntovireen digiloikkaa

(Kuvassa Turengin Kuntovireen terapeutit vasemmalta Tiia Leppänen, Suvi Räisälä, Hannamari Saarinen, Mari Sarkkinen, Pirjo Lehtonen, Tytti Virta, Niina Tokeensuu, Johanna Arisalo, Valma Heikinheimo ja Jaana Salmi. (Kuva: Jari Kivelä, Pixoi)

Koronaepidemian rajoitettua keväällä monen hämäläisyrityksen toimintaa päättivät Hämeen kauppakamari ja Hämeen Hallituspartnerit yhteisestä kriisineuvonnasta. Toimijat kokosivat pikavauhtia yli 30 erittäin kokenutta laki- ja rahoitusalan asiantuntijaa, jotka tarjosivat maksutonta neuvontaa yrityksen ongelmatilanteissa. Turengin Kuntovire Oy:n toimitusjohtaja Pirjo Lehtonen tarttui maksuttomaan kriisineuvontaan ja yritys selvisi pahimman yli.

Turengin Kuntovire toimii Janakkalan Turengin lisäksi Riihimäellä. Yritys tarjoaa fysio- ja toimintaterapiaa neurologiseen kuntoutukseen. Palvelupiiriin kuuluvat lisäksi kaikenikäiset tuki- ja liikuntaelinongelmiin sairastuneet.

”Jouduimme maaliskuun lopussa keskeyttämään lähes kaiken toiminnan KELAN vaativan kuntoutuksen osalta lukuun ottamatta etäterapiaa. Työntekijämme eivät saaneet tehdä kuntoutuskäyntejä muun muassa liikuntavammaisten asumispalveluyksiköissä ja neurologiseen kuntoutukseen tarvittavat uima-altaat suljettiin”, kertoo Lehtonen.

Sitten hän näki Janakkalan kunnan Facebook-sivuilla tiedon Hämeen kauppakamarin ja Hämeen Hallituspartnereiden tarjoamasta kriisineuvonnasta ja päätti jättää viestin toimijoiden tukipalveluun.

”Heti samana päivänä sain yhteydenoton Matti Niemiseltä, joten asiat etenivät todella ripeästi. Tapasin hänet kerran ja pidimme etänä kaksi Teams-palaveria. Ennen Matin tapaamista me terapeutit ideoimme uusia palveluita ja mahdollisuuksia Kuntovireelle. Yhteistyömme hänen kanssaan toimi hyvin ja teimme viikossa toiminnan kehittämishakemuksen Business Finlandille. Yrityksemme sai myönteisen tukipäätöksen, jonka myötä aloitamme syksyn aikana kehittämään digitaalisuutta ja uusia palveluja”, Lehtonen toteaa. ”Olen erittäin tyytyväinen saadessani apua kauppakamarilta ja Matilta.”

Rahoitusalan ammattilainen Matti Nieminen (VT, MBA (Henley) on yksi neuvontaringin jäsenistä, mutta muutoin päivätyönään hän toimii Suomen Rahoitusneuvoja Oy:n liiketoimintajohtajana.

”Pirjo Lehtonen on innovatiivinen ja kehittämishaluinen yritysjohtaja. Seuraan mielenkiinnolla yrityksen kehittymistä jatkossa”, kertoo Nieminen.

Neuvontarinki jatkaa edelleen toimintaansa

Hämeen kauppakamarin ja Hämeen Hallituspartnereiden neuvontarinki on edelleen valmis antamaan neuvoja esimerkiksi sopeuttamistoimista, rahoitusjärjestelyistä tai avaamaan keskustelua uusista tulevaisuuden visioista sekä ohjaamaan eri yritystukiorganisaatioiden palveluiden piiriin.

”Palvelu on maksutonta ja avoin kaikille Kanta- ja Päijät-Hämeessä toimiville yrityksille ja yrittäjille. Vastaamalla tukipalvelussa muutamiin tarkentaviin kysymyksiin yritysasiantuntija ottaa yhteyttä viestin jättäneeseen”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Kaikki yritykset ja yrittäjät voivat edelleen jättää viestin tukipalveluun tästä linkistä.


Lisätietoja:

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303
Turengin Kuntovire Oy:n toimitusjohtaja Pirjo Lehtonen, p. 0400 859 521
Suomen Rahoitusneuvoja Oy:n liiketoimintajohtaja Matti Nieminen, p. 050 339 0979


Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.