Yhdessä yritysten puolesta
12.05.2020 09:30

Kesätyöpaikat katosivat koronatilanteen takia

Hämeen kauppakamarin alueelta vastanneista yrityksistä 64 prosenttia suunnitteli palkkaavansa kesätyöntekijöitä ennen koronaviruksen aiheuttamaa poikkeustilaa, selviää kauppakamarin toukokuussa tekemästä kesätyökyselystä. ”Poikkeustilanne on vaikuttanut niin, että nyt alueeltamme vain 27 prosenttia kertoo rekrytoivansa suunnitellun määrän kesätyöntekijöitä ja suurin osa palkkaa alle viisi kesätyöntekijää. Yritykset eivät ole heränneet etätyön mahdollisuuteen kesätöissä”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Vain 30 prosenttia lahtelaisista, forssalaisista 25 prosenttia ja hämeenlinnalaisista yrityksistä 19 prosenttia palkkaa suunnitelman mukaisesti kesätyöntekijöitä. Tämän lisäksi 32 prosenttia lahtelaisista, 19 prosenttia hämeenlinnalaisista ja 17 prosenttia forssalaisista yrityksistä palkkaa kesätyöntekijöitä, mutta suunniteltua vähemmän.

Vastanneista yrityksistä 32 prosenttia kertoo, ettei palkkaa kesätyöntekijöitä lomautusten takia. Viidennes vastaajista ilmoittaa tulovirran pienentyneen niin paljon, ettei ole mahdollisuuksia rekrytointiin.

Yrityksissä ei olla herätty etätyön mahdollisuuteen kesätöissä. Vain kahdeksan prosenttia vastanneista oli harkinnut kesätöiden teettämistä myös etänä.

”Koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa yritykset voisivat tarjota nyt etätöitä, mutta yrityksissä ei ole niihin valmiutta. Koronatilanne vaikuttaa myös yritysten työvoimansaantiin ja henkilöstön rekrytointiin tulevaisuudessa sekä haittaa opiskelijoiden valmistumista”, toteaa Eerikäinen.

Hämeen kauppakamarin Osaamisvaliokunnan puheenjohtaja, KontaktiVerkko Suomi Oy:n toimitusjohtaja Kirsi Vuollet rohkaisee yrityksiä tarjoamaan kesätöitä myös etänä ja harjoittelijoita voi tiedustella suoraan oppilaitoksista.

”Viemällä perehdytysaineistoa digitaaliseen muotoon voi kesätyöntekijät perehdyttää nopeasti etänä. Digiloikka on kovassa vauhdissa ja monet ovat tottuneet hyödyntämään etätyökaluja, joten erityisesti liiketalouden alan kesätöitä voi hyvin tehdä etänä. Tilanteeseen on jo varauduttu oppilaitosten osalta. Esimerkiksi kursseja voi suorittaa myös kesällä ja yritykset voivat tarjota opiskelijoille harjoittelujaksoja siten joustavasti”, toteaa Vuollet.

Yritykset tarjoavat kesätöitä erityisesti ammatillisessa oppilaitoksessa ja ammattikorkeakoulussa opiskeleville. Lisäksi lähes 40 prosenttia vastanneista on kiinnostunut tarjoamaan kesätöitä yliopistossa opiskeleville tai 18 vuotta täyttäneille.

 

Lisätietoja:

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303
Hämeen kauppakamarin Osaamisvaliokunnan puheenjohtaja, KontaktiVerkko Suomi Oy:n toimitusjohtaja Kirsi Vuollet, p. 0400 800 905

Katso kyselyn tulokset 


Hämeen kauppakamarin 6.-8.5.2020 tekemään kyselyyn vastasi 143 jäsenyritystä ja vastausprosentti on 17 prosenttia.


Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.



Luonut: Paivi Pulkki | Viimeksi muokattu: 12.05.2020 09:35