Kanta-Hämeen yhteisövero oli 80 miljoonaa euroa vuonna 2018

Vuonna 2018 suurimmat yhteisöverot Kanta-Hämeestä kertyivät Hämeenlinnassa, Riihimäellä ja Forssassa toimivilta yrityksiltä, selviää Keskuskauppakamarin laskelmista. ”Tiedoista selviää, että Kanta-Hämeessä yritykset maksoivat yhteisöveroa 80 miljoonaa euroa viime vuonna. Yhteisöveron määrä kuvastaa yritystoiminnan kannattavuutta. Lisäksi viime vuoden työllisyyden kasvu vahvistavaa signaalia, että alueemme yrityksillä on mennyt hyvin ja työllisyysaste on noussut. Hyvä vire on jatkunut myös tänä vuonna”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Yhteisöveroa Kanta-Hämeeseen rekisteröidyistä yhteisöistä kertyi Hämeenlinnassa 33 miljoonaa euroa, Riihimäellä 24 miljoonaa euroa ja Forssassa 8,8 miljoonaa euroa. Tiedot käyvät ilmi Keskuskauppakamarin laskelmista, jotka perustuvat Verohallinnon tietoihin.

”Kanta-Hämeessä yhteisöveron määrä laski vain prosentin ennätysvuodesta 2017, jolloin yhteisöveron määrä kasvoi lähes 40 prosenttia”, Eerikäinen kertoo.

”Yhteisöverokanta laskettiin 20 prosenttiin vuonna 2014. Yritysten maksaman yhteisöveron määrä on koko maassa kuitenkin kasvanut melkein joka vuosi ja on merkittävästi korkeampi kuin ennen yhteisöverokannan alentamista. Suomen yhteisöverokanta on pidettävä jatkossakin kansainvälisesti kilpailukykyisellä tasolla”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää.

Yhteisövero on vain yksi yritysten maksamista ja tilittämistä veroista. Keskuskauppakamari julkaisee vuoden 2020 alussa Suuren Veroselvityksen, jossa tarkastellaan laajemmin yritysten maakuntakohtaista verojalanjälkeä.

Hämeen kauppakamarin Tilinpäätös- ja veropäivä järjestetään 21.11.2019 Hämeenlinnassa. Päivän aikana ajankohtaista asiaa muun muassa hallitusohjelmasta ja budjettilaeista sekä arvonlisäverotuksesta. Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan asiantuntijoiden puheenvuoroja ja lounaalle. Paikalla on myös Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää.


Tilinpäätös- ja veropäivän ohjelma 21.11.2019

Lisätietoja: Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303


Katso Kanta-Hämeen yhteisövero 2018 -laskelma


Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.