Hämeeseen 18 uutta hallitusammattilaista

HHJ-tutkintolautakunnan puheenjohtaja Jyrki Liljeroos avasi striiminä toteutetun HHJ-tutkintopäivän seminaariosuuden elokuussa Akun Tehtaalta. (Kuva: Juha Koski)

Yrityksen hallitustyöskentelyn osaamista mittaavaan HHJ-tutkintopäivään osallistui elokuun lopussa 370 henkilöä, joista 352 läpäisi kokeen. ”Koronan vuoksi keväältä elokuulle siirtynyt Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin ensimmäistä kertaa etänä. Hämeen kauppakamarin alueelta HHJ-tutkinnon läpäisi 18 henkilöä, joista Päijät-Hämeestä on 13 ja Kanta-Hämeestä viisi henkilöä”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. Hämeen kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita.

HHJ-tutkinnon suorittaneet Hämeen kauppakamarin alueella:

Hallituksen jäsen Juha Aalto, Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy, Lahti
Liiketoimintajohtaja Outi Aro, Nosh Company Oy, Hämeenlinna
Erityisasiantuntija, kaupunginhallituksen jäsen Sonja Falk, Lahden kaupunki, Lahti
Hallituksen jäsen Vesa Koivumaa, Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy, Hollola
Yrittäjä, OTK, KTK, BI-konsultti, CIPP/E Sari Kolsi, Tmi Sari Kolsi, Vääksy
Hallituksen jäsen Juha Koskinen, Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy, Hartola
Kaupunginhallituksen jäsen Jetta Laakso, Lahden kaupunki, Nastola
Toimitusjohtaja Mikko Nuoranen, MN-Markkinointi Oy, Lahti
Apteekkari, farmasian tohtori Päivi Pelkonen, Hollolan apteekki, Hollola
Toimitusjohtaja Heikki Rantala, Hämeenlinnan Seudun Työvalmennussäätiö Luotsi, Hämeenlinna
Kunnanvaltuuston I varapuheenjohtaja Tuomo Riihilahti, Asikkalan kunta, Vääksy
Projektipäällikkö Mikko Riikonen, Elite Infra Oy, Tervakoski
Toimitusjohtaja Vesa Rinne, Ionix Oy, Hämeenlinna
Toimitusjohtaja Jan Räsänen, Heinolan Sahakoneet Oy, Heinola
Hallituksen jäsen Helena Salakka, KOKO Lahti Oy, Lahti
Hallituksen jäsen Pirjo Sandelius, Koulutuskuntayhtymä Tavastia, Hämeenlinna
Talousjohtaja Anne Tuovinen, Lahden vanhusten asuntosäätiö sr, Lahti
Toimitusjohtaja Sanna Tuutti, CN Keskus Oy, Lahti

HHJ-tutkinnon hyväksytysti suorittanut on oikeutettu käyttämään HHJ-nimikettä. ”Tutkinnon on Hämeen kauppakamarin alueella suorittanut kaikkiaan 375 hallitusammattilaista. Ennen kuin tutkintoon voi osallistua on suoritettava HHJ-kurssi. Seuraava HHJ-kurssimme alkaa lokakuun lopussa Lahdessa”, Eerikäinen kertoo.

Heinolan Sahakoneet Oy:n toimitusjohtaja Jan Räsänen osallistui Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssille päivittääkseen ja oppiakseen uusia tietoja hallitustyöskentelystä. ”Olin kuullut hyvää palautetta HHJ-kurssista, joten päätin osallistua. Ehdottomasti kannattava kurssi kaikille yrityksen hallitustyöskentelyyn osallistuville ja johtohenkilöille”, Räsänen toteaa.

”Kiinnostuin HHJ-kurssista, koska olen jo useamman vuoden ajan osallistunut kasvuyrityksen hallitustyöskentelyyn. Olin tyytyväinen Hämeen kauppakamarin Hämeenlinnassa järjestämään HHJ-kurssiin, josta sain hyödyllisiä työkaluja sekä sparrausta omaan hallitustyöskentelyyni”, kertoo Nosh Company Oy:n liiketoimintajohtaja Outi Aro.

Yrittäjä Sari Kolsi on aina ollut kiinnostunut yritystoiminnan kehittämisestä. ”Pidän ongelmaratkaisusta ja analyyttisestä erilaisten vaihtoehtojen etsimisestä ja päätösten tekemisestä. Minulla on monia hallitustyöskentelyssä tarvittavia taitoja, ja laskentatoimi, raportointi, IT ja juridiikka ovat minulle tuttuja. Toivon, että voisin hallitustyöskentelyssä olla avuksi pienelle tai keskisuurelle yritykselle. Myös startupit kiinnostavat. HHJ-kurssille osallistuin, koska halusin hallitustyöskentelyyn hyviä käytännön neuvoja sekä kontakteja muihin hallitustaipaleensa alkuvaiheessa oleviin”, Kolsi kertoo.

”Olin pohtinut yrityksemme hallitustyöskentelyn aktivointia ja kehittämistä, ja HHJ-kurssi tuntui tarjoavan kattavan kokonaisuuden juuri tähän aiheeseen”, toteaa Ionix Oy:n toimitusjohtaja Vesa Rinne.

HHJ-kurssi ja sen teemakoulutukset ovat koronan vuoksi siirtyneet osittain verkkoon, ja kurssien samoin kuin HHJ-tutkinnon sähköisiä toteutuksia kehitetään nyt aktiivisesti lähikoulutusten rinnalla.

Tampereen kauppakamari ja Hallituspartnerit ry järjestävät tutkinnon kaksi kertaa vuodessa. Seuraava tutkinto järjestetään 19.11.2020 ja siihen on ilmoittautunut yli 300 kokelasta.

Lisätietoja:

​​​​​​​Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303
Nosh Company Oy:n liiketoimintajohtaja Outi Aro, p. 040 543 5561
Yrittäjä, OTK, KTK, BI-konsultti, CIPP/E Sari Kolsi, p. 044 777 2797
Ionix Oy:n toimitusjohtaja Vesa Rinne, p. 0400 808 756
Heinolan Sahakoneet Oy:n toimitusjohtaja Jan Räsänen, p. 044 732 3813


Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.