Häme toimii vastuullisuuden suunnannäyttäjänä

Hämeen kauppakamarin Teollisuusvaliokunta keskustelemassa kiertotaloudesta Fortumin Waste Solutionilla Riihimäellä 4.6. (Kuva: Jussi Eerikäinen)

Hämeen kauppakamarin alueen kaupungit ja kunnat ovat vahvasti mukana edistämässä vastuullisuutta muun muassa ilmasto- ja ympäristötavoitteissa sekä kiertotaloudessa. Tästä hyvänä esimerkkinä on Lahden kaupunki, joka on Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 kilpailun finaalissa. ”Lahden toimintamalli antaa jokaiselle kaupungille pienestä suurimpaan mahdollisuuden kasvaa aidoksi ympäristökaupungiksi. Kaupunki on valmis myös jakamaan parhaat pohjoismaiset kestävät ratkaisut kaikkien hyödynnettäväksi”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lahti on edelläkävijä kiertotalouden ja jätehuollon ratkaisuissa. Hämeen kauppakamari tukee Lahden kaupungin valintaa Euroopan ympäristöpääkaupungiksi vuonna 2021. Kilpailu ratkeaa torstaina 20.6.

Hämeestä on kehittymässä kiertotalouden ja luonnonvara-alan osaamiskeskus. Alueelta löytyy monipuolista alan koulutusta ja tutkimusta sekä yrityksiä, jotka pystyvät toimimaan vetureina Suomen ympäristötavoitteille.

Esimerkiksi Forssan seudulla toimii globaalissa mittakaavassa ainutlaatuinen kiertotalouden kokonaisuus, jonka avulla alueella on kaikki edellytykset nousta bio- ja kiertotalouden mallialueeksi.

Keskuskauppakamari aloittaa yritysten vastuullisuuskoulutukset

Keskuskauppakamari aloittaa ensi syksynä yritysten vastuullisuuskoulutukset, joiden tavoitteena on varmistaa, että suomalaiset yritykset ovat vastuullisuuden suunnannäyttäjiä koko maailmassa. Koulutukset alkavat ensi syksynä Helsingissä, Turussa, Tampereella, Oulussa, Kuopiossa ja Vaasassa. Koulutustilaisuudet ovat avoimia kaikille yrityksille.

Ensimmäinen vaihe yritysvastuukoulutuksissa koskee päästövähennyksiä. Tavoitteena on, että yritykset ovat hiilineutraaleja vuoteen 2035 tai viimeistään vuoteen 2040 mennessä. Päästövähennyksissä keskitytään aluksi yritysten oman toiminnan, logistiikan ja energiankäytön aiheuttamiin päästöihin. Yritykset voivat turvautua myös päästöjen kompensoimiseen, mikäli muut varteenotettavat keinot suorien päästöjen vähentämiseksi on käytetty. 

”Yritykset ovat ymmärtäneet sen, että asiakkaat vaativat jo vastuullista toimintaan. Vastuullinen yritystoiminta vahvistaa yritysten kilpailukykyä ja liiketoiminnan kannattavuutta”, sanoo Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Eero Yrjö-Koskinen.

Keskuskauppakamarin perustaman vastuullisuuslautakunnan tehtävänä on valmistella elinkeinoelämän tarpeisiin sopivia vastuullisuusjärjestelmiä neljästä aihekokonaisuudesta. Kokonaisuuksiin kuuluvat ilmastopäästöt, ihmisoikeudet, sosiaalinen vastuu ja ympäristövastuu. Lautakunnan tehtävänä on määritellä niitä koskevat tavoitteet, suunnitella koulutustilaisuuksia sekä arvioida yhtiöiden edistymistä vastuullisuusjärjestelmien toimeenpanossa. Lautakunta voi myös ottaa kantaa ajankohtaisiin vastuullisuuskysymyksiin antamalla suosituksia ja kannanottoja näistä aiheista.

Lautakunnan puheenjohtajaksi on valittu Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani Hanna-Leena Pesonen ja varapuheenjohtajaksi OP-ryhmän brändi- ja yritysvastuujohtaja Kati Ihamäki. Muut jäsenet ovat yritys- ja järjestötaustaisia.

”Lautakunnassamme on vahvaa osaamista yritysvastuusta niin yrityspuolelta kuin akateemisesta ja järjestömaailmastakin”, Yrjö-Koskinen sanoo.

Vastuullisuuslautakunnan jäsenet:

Puheenjohtaja: Hanna-Leena Pesonen, dekaani, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
Varapuheenjohtaja: Kati Ihamäki, brändi- ja yritysvastuujohtaja, OP-ryhmä
Anne Ekberg, viestintä- ja markkinointijohtaja, Fiblon Oy
Minna Halme, professori, Aalto-yliopisto
Terhi Koipijärvi, viestintäjohtaja, Metsähallitus 
Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja, Lassila & Tikanoja Oy
Ari Nissinen, kehittämispäällikkö, Suomen ympäristökeskus
Anja Peltonen, johtaja (kuluttajapolitiikka), Kilpailu- ja kuluttajavirasto
Michaela Ramm-Schmidt, johtaja (yritysyhteistyö), Baltic Sea Action Group
Lea Rankinen, vastuullisuusjohtaja, SOK
Elina Seppälä, Energy Sourcing Director, Stora Enso Oy
Leo Stranius, toiminnanjohtaja, Kansalaisareena


Lisätietoja:

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303

Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Eero Yrjö-Koskinen, p. 050 3478 778


Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.