Hämäläisyritysten vienti veti erinomaisesti vielä alkuvuonna

Hämeen kauppakamarin myöntämien vientiasiakirjojen määrä EU:n ulkopuolisiin, kolmansiin maihin kasvoi 25 prosenttia tammi-maaliskuussa verrattuna viime vuoden vastaaviin lukuihin, osoittavat kauppakamareiden reaaliaikaiset vientiasiakirjatilastot. ”Tilastojen mukaan viime vuoden kasvu jatkui alueemme vientiyrityksissä vielä ensimmäisellä kvartaalilla. Tästä eteenpäin on epävarmaa ja tilanne tulee varmasti muuttumaan”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Tammikuussa Hämeen kauppakamarin vientiasiakirjossa kasvua oli viime vuoden vastaavaan aikaan peräti 67 prosenttia ja helmikuussakin 12 prosenttia. Vielä maailmanlaajuisen pandemian jo jyllätessä maaliskuussa vientiasiakirjojen kysyntä oli 10 prosenttia suurempi verrattuna edelliseen vuoteen. Hämeessä toimivat yritykset hakivat alkuperätodistuksia eniten Venäjälle, Turkkiin ja Kiinaan.

Lindström Oy vie pääosin työvaatteita asiakasyrityksiin sekä EU:n alueelle että kolmansiin maihin, kuten Turkkiin, Venäjälle ja Ukrainaan. Yrityksellä on Orimattilan Pennalassa keskusvarasto, josta vientitoimitukset tapahtuvat keskistetysti. ”Nyt jo on näkyvissä, että vientikerrat ovat harvenemassa joka viikkoisesta joka toiseen viikkoon, joten toimitettavat määrät tulevat puolittumaan. Ei ihan heti, mutta mahdollisesti kuukauden päästä”, kertoo Lindström Oy:n logistiikkapäällikkö Veli-Pekka Vaunumäki.

”Meillä tilanteet saattavat kuitenkin vaihtua melko nopeasti. Tytäryrityksillämme on rajallinen mallivalikoima ja rajallinen määrä asiakkaita, jolloin ongelmat asiakasyrityksissä heijastuvat melko nopeasti myös vietäviin lähetyksiin”, Vaunumäki toteaa.

”Koronakriisin ja sen torjumisen vaikutukset näkyvät viennissä ja teollisuudessa viiveellä. Neuvottelut uusista kaupoista vaikeutuvat ja siten tilauskantojen voidaan ennakoida pienenevän. Myös kysynnän laskusta toipuminen kestää sitten teollisuudessa myös pidempään kuin muilla aloilla”, toteaa Raute Oyj:n toimitusjohtaja Tapani Kiiski. ”Erityisen tärkeää on säilyttää yritysten kilpailukyky, koska koronan jälkeen talouden toipuessa markkinaosuuksia jaetaan taas uudestaan ja osin eri kriteereillä”, Kiiski korostaa.

Keskuskauppakamarin ekonomistin Mauri Kotamäen mukaan kauppakamareiden myöntämien alkuperätodistusten määrät ovat viime vuosina varsin hyvin ennakoineet Suomen koko viennin suuntaa ja myöhemmin julkistettavia tullin virallisia tavaravientitilastoja, vaikka kauppakamareiden myöntämät vientiasiakirjat eivät kerro Suomen viennistä EU:n sisämarkkinoille. Ne eivät myöskään kerro viennin arvon muutoksista.

Viennin edistämisen on oltava osa Suomen elvytyspolitiikkaa

Suomen nopea toipuminen koronakriisistä vaatii juuri viennin vetoapua, kun kotimainen kysyntä on törmännyt kuin seinään, muistuttaa Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. Siksi Suomelle on tärkeää, että vienti ja tuonti pystytään turvaamaan kriisioloissakin, vaikka ihmisten matkustamista rajoitetaan.

“On elintärkeää, että Suomelle keskeiset vientimarkkinat kuten Yhdysvallat selättävät koronaviruksen nopeasti ja pitävät myös markkinansa avoimena. Lohdullinen tieto on Kiinan markkinoiden piristyminen sekä tuotannon ja satamien käynnistyminen”, toteaa Vuori.

Vuoren mukaan suomalaisyritysten aktiivinen läsnäolo vientimarkkinoilla myös koronakriisin aikana on tärkeää siinäkin mielessä, että ne voivat tarttua eri maiden elvytyspakettien tarjoamiin liiketoimintamahdollisuuksiin heti kun elämä vientimarkkinoilla alkaa normalisoitua. Viennin edistämisen on oltava osa Suomenkin elvytyspolitiikkaa koronakriisissä.

Lisätietoja:

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303

Raute Oyj:n toimitusjohtaja Tapani Kiiski, p. 0400 814 148


Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.


(Kuva:Christo Anestev, Pixabay)