Yhdessä yritysten puolesta
02.09.2013 15:18

Vuoden Kauppakamarilaiseksi valittiin Päivi Pulkki Hämeen kauppakamarista

”Päiviä arvostetaan sekä omassa että muissa kauppakamareissa yhteistyökykyisenä moniottelijana, toteaa Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja ja valintaraadin puheenjohtaja Tommi Rasila. ”Hän on saanut aikaan näkyviä tuloksia oman kauppakamarinsa alueella ja näyttää siten esimerkkiä muille.”

”Kiitän koko kauppakamariryhmää ja ennen kaikkea omaa upeaa Vuoden Kauppakamarilaisen ratas
työyhteisöämme”, sanoo Päivi Pulkki. ”Ilman hienoa tiimiämme tämä ei olisi mahdollista”, Pulkki jatkaa.
”Me kaikki Hämeen kauppakamarissa pyrimme työssämme mahdollisimman tarkalla korvalla kuuntelemaan jäsenyritystemme näkemyksiä. Haluamme erityisesti tuoda jäsentemme äänen kuuluville. On ilo toimia aktiivisten yhteistyökumppanien kanssa.”

Pulkki vakuuttaa, että ei jää nyt laakereillaan lepäämään vaan vaikuttamistyö jatkuu ja ”aateluus” velvoittaa entistä parempaan työhön yritysten ja elinkeinoelämän puolesta.

Valinnan johdosta Pulkin haltuun luovutettiin painava kauppakamariratas.

Lisätietoja:
Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Tommi Rasila, puh. (09) 4242 6215
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio, puh. 044 330 4013
Hämeen kauppakamarin tiedottaja Päivi Pulkki, puh. 040 563 5013

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

Luonut: Anonymous | Viimeksi muokattu: 27.11.2014 07:33