TEKIJÄ2017 – Työn ja tekijän kohtauspaikka 9.2. Kauppakeskus Goodmanissa

Työllistymisen, oppimisen ja verkostoitumisen suurtapahtuma TEKIJÄ2017 toteutetaan tänä vuonna neljättä kertaa 9.2.2017 klo 11.00 – 16.30 Kauppakeskus Goodmanissa Hämeenlinnassa.

TEKIJÄ2017 –tapahtumassa nuoret saavat tietoa eri ammattialoista ja tapaavat alueen yrityksiä sekä toimijoita. Oppilaitokset puolestaan kertovat opiskelumahdollisuuksista ja nuorilla on mahdollisuus tutustua itseään kiinnostaviin aloihin ennen 21.2. alkavaa yhteishakua.

Tänä vuonna tapahtumaan osallistuu liki 50 toimijaa, jotka esittelevät toimintaansa kauppakeskushenkisesti ostoskärryillä liikkuvin ständein. Paikalla on työelämän edustajia ennätysmäärä eli lähes puolet ständeistä. Tapahtumassa saa tietoa koulutukseen, työelämään ja työnhakuun.

Kesätyöpaikkoja on tarjolla näytteilleasettajilla ja tapahtuman kesätyöseinällä työnantajilta, joiden ei ole mahdollisuutta olla paikan päällä. Tähän mennessä tiedossa on lähes 600 kesätyöpaikkaa. Lisäksi Hämeenlinnan kaupungin ja Janakkalan kunnan ständeillä on tarjolla nuorten työllistymiseen tarkoitetut nuorten työsetelit.

Tapahtumassa on paikalla yrityksiä teollisuuden, kaupan ja palvelun aloilta. Lisäksi mukana on Hämeenlinnan Seudun 4H -yhdistys, Lasten ja nuorten liikunnan tuki, Hämeen Kylät ry/TriPla -hanke, Vastuullinen kesäduunikampanja 2017 ja eri alojen ammattiliittoja.

Hämeenlinnan kaupungin Stage-hanke kertoo nuorille avattavasta toimitilasta ja sen toiminnasta. Viime vuotiseen tapaan mukana ovat myös poliisi ja Puolustusvoimat. Tilaisuudessa esiintyy Puolustusvoimien Panssarinyrkki ja Puolustusvoimien laserasetta on mahdollisuus kokeilla paikalle pystytetyllä radalla.

Tapahtuman tarjontaan ja mukana oleviin toimijoihin voi tutustua jo ennakkoon TEKIJÄ -opinto- ja rekrytapahtuman facebook-sivuilla www.facebook.com/tekijatapahtuma/.

Aiempina vuosina tapahtumaan on osallistunut keskimäärin 1000 peruskoulun, toisen asteen ja ammattikorkeakoulun oppilasta ja opiskelijaa. Tavoitteena on tutustuttaa toisiinsa tulevaisuuden tekijät, alueen elinkeinoelämä, oppilaitokset, kaupungin ja kuntien palvelut sekä eri alojen toimijat ja työllistäjät.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Hämeen kauppakamari, Hämeen TE-toimisto, EURES, Hämeen ammattikorkeakoulu, Koulutuskuntayhtymä Tavastia, Kiipula, Linnan Kehitys Oy ja Kauppakeskus Goodman.