Yhdessä yritysten puolesta
10.07.2015 15:44

Kiitos loistavista kehitysideoista!

Hämeen kauppakamari julkaisi toukokuussa ensimmäisen digitaalisen Jäsenlehden. Digilehti on kesäkuun loppuun mennessä kerännyt 527 lukijaa. Kohdennetusta jakelusta digilehden on avannut 27 % vastaanottajista. Lehdestä otettiin poikkeuksellisesti myös erikoispainos. 

Palautekyselyn perusteella digilehti sai hyvän vastaanoton. Vastanneista 59 % kertoo, että lehti ”näyttää ihan kivalta”. Lisäksi kolmannes vastanneista piti digilehteä aiempaa parempana.  Myös vuoden viimeinen Jäsenlehti nro 4/2015 ilmestyy näköislehtenä digitaalisessa muodossa. 

Toki digilehti sai myös kritiikkiä ja paperiversio saa edelleen kannatusta.

Teemajuttu, Henkilöjuttu ja Lakimiehet vastaavat ovat lehden lukijoiden mielestä kiinnostavimmat aiheet. 

Lehden Top 8

Teemajuttu
Henkilöjuttu
Lakimiehet vastaavat
Pääkirjoitus
Kamarikuulumisia ja onniteltavat
Kehu kaveria
Uusi jäsen
Urapolku
 

Seuraava painettu Jäsenlehti nro 3/2015 ilmestyy viikolla 39. Lehden vuoden kattoteemana on ”Yhdessä yritysten puolesta” sekä painopisteinä kilpailukyky ja kasvun ulottuvuudet. 

Digilehti toimii kaikissa mobiililaitteissa ja Android, OS/2 ja Windows -käyttöjärjestelmillä. Selaimessa pitää olla JavaScript päällä. Jos Flash Player on estetty, digilehti avautuu JavaScript tilaan. Digilehteä voi halutessaan jakaa myös sosiaalisessa mediassa.

Hämeen kauppakamari kiittää palautteista ja kehittää viestintää edelleen, jotta se palvelisi mahdollisimman hyvin jäseniä. Jatkossa Hämeen kauppakamari kartoittaa kauppakamariryhmän kanssa myös yhteisen verkkolehden käyttöönottoa. 

Katso myös palautekyselyn arvonnan tulokset

Luonut: Paivi Pulkki | Viimeksi muokattu: 10.07.2015 15:47