Keskuskauppakamarin kultaiset elämäntyömerkit Hämeenlinnan seudun elinkeinoelämän vaikuttajille

Hämeen kauppakamari on päättänyt huomioida Keskuskauppakamarin kultaisella elämäntyömerkillä kolme Hämeenlinnan seudulla toimivaa elinkeinoelämän vaikuttajaa tunnustuksena ansiokkaasta työstä maamme elinkeinoelämän hyväksi:

Johtaja, Laatu ja laadun kehitys, Arto Engbom, Konecranes Oyj

Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo, Hämeenlinnan kaupunki

Toimitusjohtaja Markku Virtanen, Voglia Oy

"Keskuskauppakamarin myöntämät kultaiset elämäntyömerkit ovat merkittävä kunnianosoitus aktiivisille elinkenoelämän toimijoille. Päätöidensä ohella kaikki nyt huomionosoituksen saaneet ovat toimineet Hämeen kauppakamarin erilaisissa luottamustehtävissä. Toiminnallaan he ovat edistäneet koko Hämeen ja Hämeenlinnan seudun elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Huomionarvoista on myös, että tällä kertaa elämätyömerkin saajat edustavat erilaisia tahoja: teollisuutta, palveluita ja julkista sektoria. Tämä osoittaa kauppakamarin edustavan laajasti alueemme eri toimijoita ja myös etujen yhteneväisyyttä talouden eri sektoreilla”, painottaa Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Tapani Kiiski.

Elämäntyömerkit luovutettiin Hämeen kauppakamarin syyskokouksessa Hämeenlinnassa torstaina 23.11.2017.

Lisätietoja:

Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Tapani Kiiski, p. 0400 814 148

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303


Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.