Yhdessä yritysten puolesta
11.02.2019 08:00

Kauppakamarit vaativat työnverotuksen keventämistä ja kannustinloukkujen poistamista

800x300

Kauppakamarit kehottavat seuraavaa hallitusta kannustinloukkujen poistamiseen. Ratkaisuja Suomelle -vaaliohjelmassaan ne esittelevät keinoja, joilla Suomen kilpailukyky ja työllisyysaste saadaan nousuun. ”Työn tekemisen ja teettämisen on oltava kannattavampaa niin työntekijöiden kuin työnantajien näkökulmasta. Työnverotuksen keventäminen on yksi näistä keinoista”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.  

Suomalaisesta sosiaaliturvajärjestelmästä on muodostunut vuosikymmenten kuluessa vaikeasti hahmotettava kokonaisuus, joka sisältää monenlaisia kannustinloukkuja. Kauppakamarit vaativat ansiotulojen verotuksen keventämistä ja ylimmän marginaaliveron asettamista 50 prosenttiin. Lisäksi sosiaaliturvaa on uudistettava siten, että työn vastaanottaminen on kaikissa tilanteissa kannattavaa. 

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi korostaa, että tulevan hallituksen agendalla kaikkein suurin kärkihanke tulee olemaan työ. 

“Suomen kilpailukyky perustuu korkean arvonlisän työhön. Kireä työn verotus ja ankara progressio kannustavat työn sijasta kuitenkin lähinnä satsaamaan vapaa-aikaan. Seuraavan hallituksen on asetettava tavoitteekseen 75 prosentin työllisyys, joka on ensi vuosikymmenellä hilattava lähemmäs 80 prosenttia. Suomalaisesta työstä ja yrittämisestä kerättyjen verojen maksu ei saa jäädä liian kapeille harteille, ellemme halua tulevaisuudessa joutua leikkaamaan hyvinvointivaltiomme etuuksista. Väestön ikääntyminen asettaa tälle vielä omat haasteensa. Työllisyysasteen nostamiseen ei ole yhtä ratkaisevaa keinoa, vaan tarvitsemme useita rakenteellisia uudistuksia. Me kauppakamareissa haluamme tarjota keinoja välttämättömien uudistusten läpiviemiseksi”, Romakkaniemi sanoo.  

Kauppakamarit esittävät sosiaaliturvan uudistuksen lisäksi paikallisen sopimisen laajentamista, työvoiman liikkuvuutta tukevaa asunto- ja liikennepolitiikkaa, yksityisten työvoimapalveluiden roolin kasvattamista sekä muunto- ja täydennyskoulutuksesta päättämisen siirtämistä alueelliseksi. 

”Työvoiman saatavuuden turvaaminen on elinkeinoelämän suurin haaste tulevaisuudessa. Tämä korostuu erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Meidän on saatava työttömyysastetta alenemaan koulutuksen ja työn kannattavuuden kautta. Väestön vanhentuessa ja syntyvyyden laskiessa tarvitsemme työllisyyden nousun lisäksi aktiivisia toimenpiteitä työperusteisen maahanmuuton lisäämiseksi”, toteaa Eerikäinen.
 

Lisätietoja:

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi, p. 040 050 5269  

 

Kauppakamareiden “Ratkaisuja Suomelle” -ohjelma tarjoaa kauppakamariryhmän panoksen Suomen tulevien vuosien haasteiden ratkaisemiseksi. Kauppakamariryhmä esittää uudistuksia muun muassa osaavan työvoiman, työllisyyden ja kestävän julkisen talouden ja sujuvamman sääntelyn kehittämiseksi. Lisäksi ohjelmassa esitetään itsesääntelyyn perustuvia ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjuntaan sekä liikenteen ja infrastruktuurin rahoitukseen. 

Katso Kauppakamareiden vaaliteesit - “Ratkaisuja Suomelle” -ohjelma


Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

 

Luonut: Paivi Pulkki | Viimeksi muokattu: 08.02.2019 15:30