Yhdessä yritysten puolesta
20.08.2015 20:20

Kaatunut yhteiskuntasopimus parempi kuin vesitetty sopimus

800x300

Yhteiskuntasopimuksen kariutuminen antaa hallitukselle selkeän mandaatin edetä uudistusten tiellä. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilän mukaan kaikkein huonoin vaihtoehto kasvun ja kilpailukyvyn kannalta olisi ollut vesitetty sopimus.

Yhteiskuntasopimuksen kaatuminen antaa Risto E. J. Penttilän mukaan selkeän mandaatin hallitukselle edetä nopeasti rakenteellisten uudistusten toteuttamisessa.

“Sopimuksen kaatuminen on parempi vaihtoehto kuin vesitetty sopimus, joka olisi ollut riittämätön ja sitonut hallituksen kädet pitkäksi aikaa. Nyt tarvitaan nopeita toimenpiteitä, joilla kasvua saadaan aikaan”, sanoo Penttilä.

Hallitus on aikaisemmin ilmoittanut 1,5 miljardin euron leikkauksista ja veronkorotuksista, jos yhteiskuntasopimus ei toteudu hallituksen linjausten mukaisesti.

“Rankaisuohjelman sijaan tarvitsemme kasvua tukevia toimenpiteitä. Yhteiskuntasopimukseen liitetyt veronkevennykset ja uudistukset on vietävä läpi, vaikka sopimus ei toteudu”, sanoo Penttilä.

(Lehtikuva Roni Rekomaa)

Luonut: Paivi Pulkki | Viimeksi muokattu: 21.08.2015 14:07