Hollola mukaan kauppakamariverkostoon

Hollolan kunta on päättänyt liittyä Hämeen kauppakamarin jäseneksi. ”Yhteistyösuhteiden rakentaminen Hollolan kuntaan on toiminut mutkattomasti. Nyt voimme entistä tehokkaammin tukea elinkeinoelämän ja kunnan yhteistyötä”, korostaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen tyytyväisenä. ​​​​​​​

Hollolan kunta haluaa kehittää ja ylläpitää alueensa elinkeinoja ja elinvoimaisuutta. ”Hämeen kauppakamarin laaja-alainen, tulevaisuuteen suuntautunut ja verkostoituva toimintatapa edistää koko alueen sekä samalla yksittäisen kunnan kehitysmahdollisuuksia”, toteaa Hollolan kunnan elinkeinopäällikkö Sari-Anna Vilander.

Hämeen kauppakamarin tärkeimpinä tehtävinä on edistää toiminta-alueensa elinvoimaa ja yritysten toimintaa sekä kasvua alueella. Kauppakamarin jäsenistön tarpeet määrittävät vaikuttamisen kohteet ja painopisteet sekä maakunnallisesti että valtakunnallisesti.

”Haluamme hyödyntää kauppakamarin toimintaympäristön tuntemusta ja edunvalvontaa kuntamme hyväksi. Elinkeinoelämän ja elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi voimme myös käyttää kauppakamarin tuottamaa tietoa ja palveluita”, Vilander sanoo.

”Alueemme kuntien elinvoimaisuuden lisäksi vaikuttamisen painopisteitämme ovat muun muassa osaavan työvoiman saatavuus, liikenneyhteydet ja kaavoitus”, Eerikäinen kertoo.

Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Häme, Kanta-Hämeestä Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen. Hollola mukaan lukien kauppakamariin kuuluu nyt 17 kuntaa ja kaupunkia sekä yli 900 jäsenyritystä ja -yhteisöä.

Lisätietoja:

Hollolan kunnan elinkeinopäällikkö Sari-Anna Vilander, p. 044 780 1298

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

(Kuva Visitlahti-kuvapankki / Petri Koivisto)