Yhdessä yritysten puolesta

HHJ-puheenjohtajakurssi

Pk-yrityksen hallituksen rooli on kasvanut yhteiskunnassa ja siten myös yhteiskunnan kehittämisessä. Valtionhallinnon ja yksityisen sektorin yksi ajankohtaisista painopistealueista on yrittäjyyden edistäminen sekä pk-yritysten toiminnan kehittäminen ja kasvun tukeminen. Näin luodaan mahdollisuuksia uusien työpaikkojen syntymiselle ja vanhojen säilymiselle. Tässä työssä pk-yrityksen hallituksella ja erityisesti sen puheenjohtajalla on suuri strateginen rooli.

Pk-yrityksen hallituksen puheenjohtajakoulutuksessa käsitellään hallituksen johtamista ja ryhmädynamiikkaa. Puheenjohtajan tulisi toimia vastaavasti kuten orkesterinjohtaja tai luotsi. Hänellä tulee olla kyky kehittää hallitusosaamista, niin omaansa kuin hallituksen jäsenten. Toimiva hallitus toimii osakeyhtiön voimavarana ja suunnan näyttäjänä.

Koulutuksen luennoitsijoina toimivat partneri Antero Virtanen ja partneri Ismo Salminen, Hallituspartnerit ry.

Koulutuksen hintaan sisältyy Hallituksen puheenjohtajan opas – johda pk-yritys menestykseen. Kirjan ovat kirjoittaneet Antero Virtanen, Eero Ottila, Kai Miesmäki, Pertti Mäntylä.

Koulutus sopii sekä hallitusten puheenjohtajille että puheenjohtajaksi aikoville. Koulutukseen osallistujilta edellytetään HHJ -kurssin käymistä tai vastaavien tietojen hallitsemista.
 

Aika: ma 1.4. klo 12.15 - 16.30 ja ti 2.4.2019 klo 08.30 - 14.30        

Paikka: LAHTI, Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone, Aleksanterinkatu 14

Koulutuksen sisältö: HHJ-puheenjohtajakurssin OHJELMA

Osallistumismaksu: Hämeen kauppakamarin jäsenetuhinta 1550 eur (+alv 24 %), normaalihinta 2100 eur (+alv 24 %). Kurssin hintaan sisältyy kirjallinen aineisto ja ohjelman mukaiset tarjoilut. Osallistumismaksu laskutetaan kurssin päätyttyä.

Ilmoittautuminen: Maanantaihin 25.3.2019 mennessä hhj-sivustolla  tai paula.ahokanto (at) hamechamber.fi tai puhelimitse 040 455 5617 / Paula Ahokanto. Tiedustele paikkoja!

Viimeinen maksuton peruutuspäivä on ma 11.3.2019.
 

Lisätietoja: Koulutuspäällikkö Paula Ahokanto, puh. 040 455 5617