Hämeessä PK-yritykset käynnistämässä uutta liiketoimintaa muuta Suomea vahvemmin

Hämeessä PK-yrityksistä lähes joka toinen on käynnistämässä uutta liiketoimintaa, selviää kauppakamarien helmikuussa tehdystä PK-hallitusbarometrista. ”Kyselyyn vastanneista alueemme yrityksistä lähes 26 % on myös laajentamassa toimintaansa yritysostoin”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. Lisäksi liki neljännes vastanneista kertoo meneillään tai suunnitteilla olevasta merkittävästä investoinnista ja viennin käynnistämisestä tai laajentamisesta. ​​​​​​​

Yrityksen myyntiä suunnittelee lähes viidennes ja sukupolvenvaihdosta 10 % vastaajista. ”Kaksi vuotta sitten tulokset olivat päinvastaiset; sukupolvenvaihdosta suunnitteli lähes viidennes ja yrityksen myyntiä 10 % vastaajista”, Eerikäinen toteaa.

Yritysten hallitusjäseniltä toivotaan lisää osaamista

Hämeen alueella vastanneista PK-yrityksistä 75 % katsoo hallitusjäsenillä olevan riittävän monipuolinen osaaminen yrityksen nykyisessä tilanteessa.

Vajaa kolmannes pitää hallitusjäsenten ennakointiosaamista riittävänä. Eerikäinen pitää tulosta huolestuttavana ja se saattaa heijastua yritystoiminnan laajentumiseen, investointeihin ja viennin käynnistymiseen. Yrityksissä on kiinnitettävä enemmän huomiota hallituksen kokoonpanon kehittämiseen ja johdon seuraajasuunnitteluun.

”Alueemme vastaajista 47 % kokee hallitusjäsenten keskittyvän riittävästi strategiaan ja juuri siihen hallitustyöskentelyssä pitääkin panostaa entistä enemmän”, korostaa Eerikäinen.


Lisätietoja: Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303

Esitys tuloksista: PK-yritykset investoivat ja panostavat vientiin – haasteena hallituksen osaaminen


Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri on valtakunnallinen kyselytutkimus, joka toteutetaan kahden vuoden välein. Kyselyyn vastasi helmikuussa noin 1100 pienten ja keskisuurten yritysten edustajaa. Lisäksi kyselyyn vastasi 68 yli 250 henkilöä työllistävän yrityksen edustajaa. Hämeen kauppakamarin alueelta vastaajia oli 106, joista 66 % työllistää alle 50 henkilöä.

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

Kuva Pixhill.com/Sergey Nivens