Hämeen teollisuus- ja rakennusalan näkymät kirkastumassa

Hämeessä teollisuus- ja rakennusalan yritysten lähikuukausien suhdannenäkymät ovat positiiviset, selviää EK:n heinäkuussa tekemästä Suhdannebarometrista. ”Teollisuus- ja rakennusalan yritysten suhdanneodotukset ovat positiivisemmat kuin keväällä; saldoluku oli heinäkuussa 24, kun huhtikuussa se oli 4”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. ”Palvelualan näkymät ovat edelleen pysyneet kuitenkin vaisuina ja yleinen työllisyystilanne jatkuu alueellamme haastavana”, Eerikäinen jatkaa. ​​​​​​​

Heinäkuussa teollisuus- ja rakennusalan yrityksistä 30 % ennakoi suhdanteiden paranevan ja 6 % heikkenevän. Hämeen yritysten suhdanneodotukset ovat koko maan keskiarvoa paremmat.

”Hyvä uutinen Lahdessa on muuttovoiton merkittävä lisäys tammi-kesäkuun aikana”, sanoo Rakennusosakeyhtiö Hartelan aluejohtaja Olli-Pekka Teerijoki. ”Kasvukeskuksiin tarvitaan kohtuuhintaisia asuntoja. Vuokra-asuntojen rakentaminen on lisääntynyt, mutta kovanrahan tuotanto on varovaista. Valmiita myymättömiä asuntoja ei ole montaakaan jäljellä, joten uusia avauksia tarvitaan”, Teerijoki jatkaa.

Hämeen teollisuus- ja rakennusalan tuotanto lisääntyi hieman toisella vuosineljänneksellä. Tuotannon ennakoidaan pysyvän likimain ennallaan loppukesän aikana. Tilausten määrä oli heinäkuussa edelleen negatiivinen; saldoluku oli heinäkuussa -22, kun huhtikuussa saldoluku oli -27.

Henkilöstön määrä on ollut viime kuukausina edelleen loivasti laskussa ja supistunee myös lähikuukausina lievästi.

Palvelualalla odotukset varovaisia

Hämeessä palvelualan yritysten suhdannenäkymien saldoluku oli heinäkuussa -2, kun huhtikuussa saldoluku oli -4. Vastaajista 11 % odottaa suhdanteiden paranemista ja 13 % heikkenemistä. Odotukset ovat koko maan keskiarvoa varovaisemmat.

Myyntimäärät pysyivät lähes ennallaan vuoden toisella neljänneksellä, mutta myynnin ennakoidaan hieman lisääntyvän loppukesän ja alkusyksyn aikana.

Palvelualan henkilöstömäärä oli alkukesän aikana laskusuunnassa ja vähenee hieman myös lähikuukausina.

Lisätietoja:

Rakennusosakeyhtiö Hartelan aluejohtaja Olli-Pekka Teerijoki, p. 050 351 8315

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303

EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kyselyä on tehty säännöllisesti vuodesta 1966 lähtien. Se on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjestelmää, jota EU rahoittaa osittain. Heinäkuussa tehtyyn tiedusteluun vastasi Hämeessä 69 yritystä, jotka työllistävät lähes 8 500 henkilöä.

EK:n Suhdannebarometriaineisto

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.


(Kuva Pixhill.com)