Yhdessä yritysten puolesta

Hämeen kauppakamarin antamat lausunnot, kannanotot ja esitykset v. 2018

Vuonna 2018 Hämeen kauppakamari teki 38 kannanottoa, vetoomusta ja lehdistötiedotetta sekä osallistui 18 paikalliseen, maakunnalliseen ja kansalliseen kampanjaan. Jäsenistön näkemyksiä ja mielipidettä on selvitetty viidessä erillisessä kyselyssä. Vaikuttamistoimenpiteet ovat liittyneet muun muassa Kanta- ja Päijät-Hämeen alueen

  • kriittisiin liikennehankkeisiin (vt 2, vt 10, kantatie 54 ja vt 12 Uusikylä-Tillola sekä Suomen kasvukäytävä),
  • Helsinki-Hämeenlinna-Tampere -junien vuorotiheyksiin ja pysähtymiseen Hämeenlinnassa,
  • Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen kilpailun avaamiseen koskien merkittäviä yhteysvälejä sekä kalustotarpeita (Hämeenlinna-Helsinki, Hämeenlinna-Tampere, Lahti-Helsinki, Lahti-Kouvola ja Lahti-Riihimäki),

  • osaavan työvoiman saatavuuteen alueen yrityksille,
  • vieraskielisen ammatillisen koulutuksen järjestämislupaan,
  • maakuntaohjelmiin sekä SOTE- ja maakuntauudistuksiin,

  • ulkomaisen työvoiman käyttöön alueen yrityksissä,
  • yritysvaikutusten arviointiin ja
  • kauppakamareiden vaalivaikuttamiseen.

Toimitusjohtajan vaikuttamistyö 

Toimitusjohtaja

  • puhui osaavan työvoiman saatavuuden turvaamisesta Rotary -lounailla 8.1.2018 Lahdessa ja 8.3.2018 Hennalassa.
  • toimi Hämeen liiton Tawast Global -projektin puheenjohtajana 11.1 – 30.5.2018. Tavoitteena on vahvistaa alueen yritysten kansainvälistymisvalmiuksia. 
  • osallistui aktiivisesti suunnitelmaan siirtää Hämeenlinnan ja Riihimäen raakapuuterminaalit Janakkalaan 19.2. – 15.4.2018. Työryhmässä olivat mukana Hämeenlinnan ja Janakkalan edustajat.
     
  • piti avajaispuheenvuoron Valtakunnallisilla TE-päivillä 13.3.2018 Lahdessa. 
  • osallistui Hämeen liiton edustajien kanssa neuvottelumatkalle EU -toimistoihin Brysseliin, Belgiaan 11.-14.6.2018. Tavoitteena oli selvittä eri rahoitusmalleja alueen infra- ja kehityshankkeisiin. 
  • osallistui Saksan kauppakamarin kanssa käytäviin yhteistyöneuvotteluihin Berliinissä, Saksassa 6.-7.9.2018. 

  • osallistui delegaatioon, joka osallistui Koillis-Venäjän kauppakamaritoiminnan 25 vuotisjuhlallisuuksiin Arkangelissa, Venäjällä 19.-21.9.2018. 
  • piti Eduskunnassa 6.11.2018 esityksen alueen kansanedustajille osaavan työvoiman saatavuudesta. 
  • puhui 14.11.2018 Päijät-Hämeen kuntajohtajakokouksessa osaavan työvoiman saatavuuden turvaamisesta. 

  • piti puheenvuoron 19.11.2018 Suomen selkäranka E75 -seminaarissa Heinolassa maakuntaliittojen tilaisuudessa VT 4 merkityksestä Suomen elinkeinoelämälle. 
  • kertoi kauppakamarien vaalivaikuttamisen kohteista muun muassa Vihreiden ja Kokoomuksen lahtelaisvaltuutetuille (kokoomuksen tilaisuus 20.11.2018). 
  • osallistui 18.12.2018 Itärata-delegaatioon liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner vieraana yhdessä maakuntien liittojen edustajien kanssa.

Kannanotot ja lausunnot 2018

  • 26.04.2018 Lausunto eritasoliittymän rakentamisen puolesta VT 3:lle Hämeenlinnan Moreenin ja Janakkalan Rastikankaan yritysalueiden kehittämiseksi Linnan Kehitys Oy:lle

  • 18.05.2018 Puoltolausunto hakemukseen englanninkielisen koulutuksen järjestämiseksi Koulutuskeskus Salpaukselle 

  • 21.06.2018 Kannanotto Hollolan kunnan osakkuuden jatkamisesta elinkeinoyhtiö LADEC Oy:ssä Hollolan kunnanvaltuutetuille

  • 06.08.2018 Lausunto hankinta- ja sopimusohje -luonnoksesta Hämeenlinnan kaupungin Konserni- / Hankintapalveluille

  • 23.10.2018 Lausunto ulkomaisen työvoiman käytöstä alueelliseen linjaukseen Hämeen ELY-keskukselle

  • 08.11.2018 Puoltolausunto erityisavustushakemukseen ICT-alan ”ENTER 2.0. (Ennätysajassa Työelämään ICT-alan Erikoisosaajana)” -hankkeeseen Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle (LUT), Saimaan ammattikorkeakoululle (Saimia), Lahden ammattikorkeakoululle (LAMK) ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululle

Tiedotteet 2018

  • 05.01.2018 Hämeessä kiinteistöalalle kuusi uutta laillistettua välittäjää
  • 10.01.2018 Hämeen kauppakamarin yritysbarometri: Ilmassa optimismia, mutta ammattitaitoisesta työvoimasta pulaa
  • 31.01.2018 Häme kasvussa – erityisesti teollisuudessa

  • 20.03.2018 Kauppakamarit: Riihimäen kolmioraide myös matkustajaliikenteen käyttöön
  • 27.03.2018 Yritysten on aktivoiduttava etsimään osaavaa nuorta työvoimaa
  • 27.04.2018 Hämeestä 26 läpäisi HHJ-tutkinnon
  • 02.05.2018 Hämeessä yritysten kehitys jatkuu positiivisena
  • 09.05.2018 Kauppakamarit valitsivat vuoden kouluttajaksi Matti Jaakolan
  • 15.05.2018 Hämeen kauppakamarin kevätkokous valitsi Vaalivaliokunnan jäsenet

  • 15.05.2018 Keskuskauppakamarin kultaiset elämäntyömerkit Forssan ja Hämeenlinnan seudun elinkeinoelämän vaikuttajille
  • 21.05.2018 Hämeen kauppakamari siirtyy Lahden ydinkeskustaan
  • 02.06.2018 Hämeen kauppakamarin Stipendit alueen opiskelijoille

  • 06.06.2018 Hämeessä kiinteistöalalle viisi uutta laillistettua välittäjää
  • 07.06.2018 Kotiutuvat varusmiehet ja alueen yritykset kohtaavat rekrytointitapahtumassa Panssariprikaatissa
  • 28.06.2018 Hämeen kauppakamarin yritysbarometri: Vienti vahvistaa Hämeen kasvua

  • 01.08.2018 Hämäläisyritysten suhdanneodotukset lähes ennallaan
  • 27.08.2018 Hämeen tärkeimmät liikennehankkeet listattu
  • 25.09.2018 Hämeen kauppakamari siirtyy Hämeenlinnan ydinkeskustaan

  • 18.10.2018 Hollola mukaan kauppakamariverkostoon
  • 29.10.2018 ”Kuluttajansuojan osaaminen on yrityksen kilpailuvaltti”
  • 31.10.2018 Hämeessä suhdannetilanne vaihtelee yrityksissä

  • 09.11.2018 Hämeestä 18 läpäisi HHJ-tutkinnon
  • 22.11.2018 Mika Helin, Maria Jokinen ja Tuija Suur-Hamari Hämeen kauppakamarin hallitukseen
  • 22.11.2018 Keskuskauppakamarin kultaiset elämäntyömerkit Hämeen elinkeinoelämän vaikuttajille

  • 04.12.2018 Hämäläisyrityksiä herätellään panostamaan kansainvälisiin osaajiin
  • 05.12.2018 Keskuskauppakamarin kultaiset elämäntyömerkit Hämeen elinkeinoelämän vaikuttajille
  • 11.12.2018 Kauppakamarit julkistivat hallitusohjelmatavoitteensa – Ratkaisuja työllisyyden pullonkauloihin