Hämeen kauppakamarin alueen tärkeimmät liikennehankkeet

Kauppakamarit ovat laatineet listan Suomen liikenneverkon tärkeimmistä korjaus- ja kehittämiskohteista. ”Hämeen kauppakamarin alueelta mukana ovat valtatie 12 Uusikylä-Tillola, valtatien 2 Helsinki-Forssa-Pori palvelutason parantaminen vaiheittain ja valtatien 10 kehittäminen kaupunkimaisena pääväylänä Hämeenlinnan kantakaupungin alueella”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. Liikenneväylien kunnolla ja sujuvuudella on suora vaikutus yritysten kilpailukykyyn ja investointipäätöksiin. ​​​​​​​

Kauppakamarien liikennehankelistaus on elinkeinoelämän täsmälista Suomen pahimmista liikenteen pullonkauloista ja merkittävistä kehittämiskohteista. Lista tähtää liikennejärjestelmän pitkäjänteiseen kehittämiseen ja tarjoaa työkalun päätöksentekoon liikenteen rahoituksesta.

Hollolan ja Lahden kautta Kouvolaan kulkeva valtatie 12 yhdistää itä-länsisuuntaisena päätieyhteytenä läntisen Suomen Kymenlaaksoon ja sitä kautta jatkoyhteyksineen myös Pietariin. ”Tieyhteys on kansainvälisen liikenteen yhteys itärajan rajanylityspaikoille sekä merkittävä teollisuuden ja elinkeinoelämän kuljetusreitti”, Eerikäinen korostaa.

Kehysriihessä vuonna 2016 päätetty Lahden eteläisen kehätien rakentaminen poistaa valtatieltä 12 merkittäviä palvelutasopuutteita Lahden kohdalla ja parantaa kuljetusten sujuvuutta. ”Lahden eteläisen kehätien valmistuminen siirtää kuitenkin raskaan liikenteen puollonkaulaa Lahti-Kouvola -reitillä välille Uusikylä-Tillola. Se on yksi seuraavista isoista kehittämishankkeista alueellamme”, toteaa Eerikäinen.

”Myös valtatien 10 kehittäminen kaupunkimaisena pääväylänä Hämeenlinnan kantakaupungin alueella ja Helsinki-Riihimäki-Tampere -radan kapasiteetin lisääminen ovat korostuneet”, Eerikäinen kertoo.

Valtatien 2 Helsinki-Forssa-Pori parantamisessa akuuteimmat parannustoimenpiteet kohdistuvat Humppilaan ja Lasin yritysalueen liittymäjärjestelyihin.

”Askelmerkkejä tulevalle maakuntauudistukselle”

Liikenneväylien kunnolla ja sujuvuudella on suuri merkitys alueiden ja yritysten kilpailukyvylle ja investointipäätöksille. Suomi on viennistä riippuvainen maa, jolla on pidemmät etäisyydet markkinoille kuin monella keskeisellä kilpailijamaalla. Hyvillä liikenneyhteyksillä on ainakin osittain mahdollista kompensoida etäisyyksien aiheuttamaa haittaa kilpailukyvylle.

“Liikennejärjestelmän suunnittelu on murroksessa. Nyt mietitään askelmerkkejä myös tulevalle maakuntauudistukselle, jossa maakunnille siirtyy vastuuta tienpidosta ja liikenteen suunnittelusta”, Keskuskauppakamarin liikenneasiantuntija Kaisa Saario painottaa.

“Liikenneyhteyksien toimivuus on keskeinen tekijä, kun yritykset tekevät päätöksiä investoinneista ja toimipaikan sijainnista. Keskuskauppakamarin Alueiden kilpailukyky -selvityksen mukaan kuusi kymmenestä yrityksestä valitsee sijaintipaikan liikenneyhteyksien ja työvoiman saatavuuden perusteella”, Saario toteaa.

Lisätietoja: Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303

Kauppakamarien liikennehankelistaus 2017


Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

Kuva Pixhill.com/elenathewise