Yhdessä yritysten puolesta
28.05.2013 08:28

EK ja Hämeen kauppakamari tiivistävät yhteistyötään

Yhteistyö edistää yritysten vaikutusmahdollisuuksia

– Kauppakamari ei edusta EK:ta työmarkkina-asioissa. Meidän tehtävänämme on tuoda EK:n viestiä alueemme yrityksiin ja vastavuoroisesti me viemme jäsenyritystemme viestejä EK:lle. Näin EK saa käyttöönsä alueellisen verkostomme ja me voimme alueemme hyväksi hyödyntää EK:n asiantuntijoita sekä edunvalvonnan valtakunnallista osaamista, Aaltio sanoo.

Vuoden 2013 aikana järjestetään useita yhteistyötilaisuuksia. EK:n asiantuntijat vierailevat muun muassa Hämeen kauppakamarin eri valiokuntien kokouksissa.

– Julkistamme jatkossa yhteistyössä myös EK:n Hämeen aluetta koskevat suhdannebarometrit. Lisäksi 3.9. toteutetaan EK:n johdon vierailut Lahden seudun yrityksissä, kertoo Aaltio.

EK:n yhteyshenkilö on PK-johtaja Pentti Mäkinen ja Hämeen kauppakamarin yhteyshenkilönä toimii toimitusjohtaja Kirsi Aaltio.

Lisätietoja: Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio, puh. 044 330 4013

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

Luonut: Anonymous | Viimeksi muokattu: 27.11.2014 07:33